28 November 2012

the end of november




On niin pimeää että. Niin pimeää, että se vie unet. Pää lyö tyhjää, on puhuttava ääneen itsekseen että muistaa mitä oli tekemässä.

Kaikki odottaa lunta, maa, taivas, pimeys, me ihmiset. Lapsi odottaa joulua, koristelut on aloitettava samana viikonloppuna jolloin sana meillä ensimmäistä kertaa kotona mainitaan: Miksei meillä ole jo talo koristeltuna, hän kysyy kun kuulee vanhempien pikkujouluista.

Yhtenä iltapäivänä satunnaisia hiutaleita leijailee hiljalleen, kaikki tuijottavat ikkunoista, sataa lunta hetken, täytyy heti tarkistaa koska sataa kunnolla vaikkei oppitunnilla saa käyttää kännykkää. Kerrotaan, että ylihuomenna, viimeinkin.

Korjaan toisten virheitä 554 sivun edestä. Ajattelen, että annan kaikille hyvää palautetta, olkoon se minun viikon hyvä tekoni.

***

It's so dark. So dark I'm losing sleep over it. My head's empty, I have to talk to myself out loud to stay focused.

Everything's waiting for the snow, the earth, the sky, the darkness, the people. The little one's waiting for Christmas, decorating must begin the same day she hears the word mentioned for the first time at our home. Where are all our decorations, she wants to know the minute she hears us talk about Christmas parties.

One afternoon it starts to fall slowly, tiny floating snow flakes in the air, just for a little while, and we keep staring out the windows and need to check right away when there will be more, when the proper snow will come, even though using mobile phones is not allowed during lessons. The day after tomorrow, that's the current forecast.

I correct other people's mistakes, 554 pages of them. I'm thinking of giving everyone good feedback, letting that be my good deed of the week.

21 November 2012







Olen halunnut näyttää teille nämä viikonloppukuvat, niissä tämän hetken päällimmäiset ajatukset: marraskuun pimeys (sen ruskeus ja harmaus) ja talo (tyhjennys, purku, remontti).

Viikonloput ovat tutkimusmatkoja, joilla löydetään aarteita: perintöpellavia, hyllykaupalla hillopurkkeja, kaappikaupalla vanhoja astioita, vuosikymmenten takaisia huonekaluja joita kukaan muu kuin me ei halua. Löytyy kaikenlaista muutakin, päänkokoinen ampiaispesä välikatolta, mutta mitäpä siitä kun on myös kuivat muhat katolla ja seinien välissä. Jos kurkistelee kattolaudoituksen välistä oikein tarkkaan, voi lukea fragmentteja vuoden 1955 uutisista, aavistuksen järjenvastaisesti päätämme säilyttää nämä palaset maamme historiaa. Miehen isoisälle osoitetut lehtitilaukset ja kirjeet tituleeravat tätä johtajaksi.

Arki kuluu. Se menee liian lujaa, en ehdi tarttua kameraan, tuntuu kaaokselta. Päätän olla välittämättä siitä, olkoon edes yksi sellainen talvi, että perheemme ei elä pelkästään hetkessä. Ensi kesänä taidetaan saada omenia.

***

I've been wanting to show you these weekend photos, photos that speak my thoughts: filled with the darkness of November (its brownness, its greyness) and our house (emptying it, tearing it apart, renovating it).

Our weekends have become explorations, treasure hunts. The treasures we find: vintage linen, dozens of glass jars for canning food, vintage dishes, some of them quite valuable, and old, shabby furniture that nobody (but us) wants anymore. We also find things that do not make us cheer: there's a beehive the size of a human head in our attic. But at the same time we discover the insulation (sawdust) in the attic and the walls is dry all around the house, and if you look closely, you can catch up with the news of the 1950s by reading it between the plank wood that covers the ceiling. I'm not sure that we're sane, but we've decided to save these bits and pieces of the history of our country, and will not be taking them down. The ancient letters and newspapers addressed to O's grandfather include his title: To Managing Director N.I.

The weekdays are a mess. I have no time for photographing, no time for blogging, sometimes it feels like our life is total chaos. Never mind. Surely one winter of not living fully in the moment won't hurt us; it looks like we might have apples next summer.

8 November 2012

marraskuu /// november



Koti on lattiapesiä, piileskeleviä dinoja, pyykkivuoria, pölyä, iltateetä, iltasatuja, oikeasta metsästä rakennettuja leikkimetsiä (pitkin lattioita), maalattuja kiviä, Kevosella ja Mevosella ratsastavia intiaaneja ja iltaisin ylitsevyöryvää väsymystä.

Viikonlopuksi irtaannutaan tästä leikkiarjesta, ajetaan tulevaan. Ei muuta kuin remonttihanskat käteen ja hommiin. Tiedän jo etukäteen, että siitä tulee terapeuttista. Hyvää viikonloppua sinulle!

***

Ours is a place of nests on the floor, dinosaur peek-a-boos, piles of laundry, gathering dust, hot cups of tea, story-times, bits of the forest brought in to play with (and scattered everywhere now), hand-painted rocks, indians riding sock-horses, and, in the evenings, overwhelming tiredness.

At the weekend we will leave this pretend-reality behind and go back to the future. Digging up our shabby gear and getting started with the renovation. I'm sure it will turn out to be relaxing. Have a good weekend, you! 

2 November 2012

muistaminen /// remembering








Muistatko tämän talon? Talon, jossa asuimme vuosia sitten, montako niitä on, kaksiko vain? Ei, se ei voi olla totta, minun on niin ikävä tuota taloa, että tuntuu kuin siitä olisi ikuisuus. Muistatko sen, miten sinne kävi valo? Muistatko kylmän talven ja puiden kantamisen ja talon läpi käyvän tuulen? Muistatko pienen puutarhan ja pihatien, koivukujan, jonka varrella lapsi teki ensimmäiset tutkimusretkensä maailmaan? Minä muistan. En uskonut, että voisi rakastaa taloa, että talosta ympäröivine peltoineen tulisi sielunmaisema, josta ei pääse pois, ei ajatuksen tasolla, ei muistamisen.

Tai onko se vain nostalgiaa. Sitä, että ennen oli kaikki paremmin. Voi, eivät kaikki päivät suinkaan olleet parempia tuossa talossa, oli niitä toisenlaisiakin, tummia synkkyyden hetkiä. Mutta oli myös kodin tunne.

Kerron sinulle salaisuuden: Olemme päättäneet, että talosta tulee meidän talomme. Meidän oma koti. Paljon on vielä paperisotaa käytävä ennen kuin se on virallisesti totta -- perinnönjakoja, perunkirjoituksia, lainapapereita, takuupapereita, tiedättehän -- mutta me olemme päättäneet että se on kotimme, eikä siitä ole kahta puhetta. Päätöstä juhlistaaksemme aloitamme purkamisen ja remontin ensivaiheet pian, ehkä jo huomenna.

Huokaus. Hyvä, lämmin, huokaus.

ps. Niin hulluja emme sentään ole, että aloittaisimme mitään ellei meillä olisi jo takuuta siitä, että omien pankkiasioiden osalta asiat ovat järjestyksessä... Muiden seikkojen ratkaisuja odotellessa onkin jo sama aloittaa hommat, vai mitä? :)
pps. Niin, se nostalgia. Näin kirjoittelin kolme vuotta sitten näihin aikoihin. :)

***

Do you remember this house? The house we used to live in years ago, how many years ago was it, only two? No, that can't be true, I miss that house in the country so much it feels like we've been away forever. Do you remember the way natural light came into the rooms, the brightness of the light, how it sometimes simply dazzled you? Do you remember carrying wood during the coldest of cold winters, the wind howling through the house, the cold trying to come in at every corner? Do you remember the small garden and the narrow path, shaded by birch trees, leading up to the house, the path on which my dear daughter embarked on her first explorations of the natural world? I do. I remember. I didn't know you could love a house, that the house with its surrounding fields could become a window to your soul, something you cannot forget how ever much you might try.

Or is it just nostalgia. The feeling that everything was so much better back then. Oh, it wasn't. There were days of darkness, of desperation, of dullness. But there was the feeling of home, too.

I'll tell you a secret: We've decided that the house will be ours. Our home. There's a lot to be done before that can happen -- estate inventories, paperwork, negotiations with the bank, remodeling -- but we've decided to make it come true, this dream of ours. As if to finalize our decision, make it official, we're going ahead with the renovation work in the coming weeks. Maybe we'll start tomorrow, if we feel like it.

Sigh. A good, warm, sigh of relief.

ps. We're not so crazy as to start renovating without a loan agreement from the bank, that's pretty much sorted already. While we wait for the rest of the paper work to go through, we might as well get started with the demolition work we need to do, right? :)