on the move

Huh miten aika lentää. Yhtenä aamuna oli yhtäkkiä paljon lunta (oliko se sunnuntai), se sulasi, tuli lämpimiä päiviä, kevät. Kaikki herää eloon, mekin, pitää kiirettä mutta myös hälyä päässä, päänsisässä, ja ne kirjaan tänne ylös. Selkiytän.

Uskotteko enneuniin? Minä uskon: sinä päivänä kun näin tapettiunia täydellisestä talosta, mies sai lupaavan puhelun, jota oli odottanut. Ja yksi asia johti toiseen, ja nyt minä tosiaan katselen uneni tapettia jostakin, kunpa löytäisin sen. Monta asiaa on vielä kesken, selvittämättä, mietinnässä -- mutta varmaa on: me muutamme. Muutaman kuukauden päästä Minun kaupunkiini.

En tiedä miksi minulla oli se olo tästä asunnosta koko ajan, se tunne, ettei tässä oikein ihmeitä kannata alkaa tehdä, ettei kannata oikein kovasti omaksi pesäksi alkaa rakentaa, mutta semmoinen oli ihan alusta saakka. Lapsi on kuitenkin kotiutunut, hänen mielestään olemme kotona jo kun ylitämme erään sillan, joka on ylitettävä päästäkseen asuinalueellemme. En tiedä miten selittäisin tämän hänelle, sen että mennään taas, että taas vaihdetaan kotia, ja siksi koetetaankin nyt etsiä jotain, josta ei sitten mentäisi minnekään vähään aikaan. Se tuntuu ihanalta ajatukselta.

Mutta huomenna mennään. Vähäksi aikaa lomalle mummolaan, nimittäin. Voi miten sitä on odotettu! Onneksi mummola on ja pysyy, varmasti vielä niin kauan että hän on aikuinen.

Kauniita kevätpäiviä sinulle!

***

Oh how the time flies. One morning there was suddenly so much snow again, was it Sunday? And now it's all spring again, warm, everything coming to life. Us too, so busy and transforming, but I've got so much going on in my head I need to write it down here, to clear it.

Do you believe in premonitions? I do: the day I dreamt of the perfect house O got a promising phone call he'd been waiting for. One thing led to another, and now I'm really looking for the wallpaper of my dreams, I truly hope I will find it somewhere. There are so many decisions to make, things to find out about, things to think about -- but it's nevertheless decided that we're moving. In a couple of months, to my favorite town.

I don't know why I had the hunch that this place wasn't going to be ours for that long, that it wasn't really worth turning it into a home, but I had the hunch from the start and I was right. Our daughter, though, loves this place, it's her home and she finds it difficult to grasp why it wouldn't be so in the future. I don't know how to explain to her that we're moving again, why we're going, why she needs to give up her home and get used to yet another one, but we sure are looking for something more permanent this time, a place we won't be leaving behind for years to come. The thought makes me ever so happy.

But tomorrow we're leaving for a shorter trip, we're taking a little holiday and going up north to see my parents. It's been a long time, and we've been really looking forward to this!

Wishing you lovely spring days!

minne / where to

On niin vaikeaa keskittyä nykyhetkeen. Elän unissa, ajatuksissa, menneissä, tulevissa. Olen suunnitellut jo unieni talon, piirtänyt sitä mielessäni, valinnut tapetit, alakerta on jo melkein valmis mutta yläkerta kesken. Oikeaa taloa ei ole, mistähän semmoisen löytäisi, minne asettuisi.

Tänään olin iloinen kun löysin vanhat jutut: nämä, nämä, nämä, nämä. Muistin rakkauden Minun Kaupunkiini, se palasi melkein yhtä vahvana kuin miltä se mielessäkin tuntui. Ajattelin meren tuoksua, kesää.

Ihania unelmia teillekin!

***

I'm finding it hard to concentrate on the present. I live in dreams, in thoughts, in the past, in the things to come. I've been designing my dream house in my mind, drawing the rooms, choosing the wallpapers, downstairs is nearly finished but the upstairs needs more thought. There is no real house, where might we find one I wonder, where to are we going?

Finding some old photos made me happy today; these, and these, and these, and these. I remembered the love I used to feel for My Town, the love I still feel. I thought of a sea breeze, and summer.

Wish you wonderful dreams, too!

happenin'

Tapahtuu. Paljon.

Halusin silti tulla sanomaan:

Loistavaa viikonloppua!

***

Lots. Happening, I mean.

But I did want to pop in to wish you

a fantastic weekend! 

sunshine

Ei kovin aurinkoinen olo tänään, monistakin syistä. Tekisi mieli tehdä en pidä -lista, mutta ehkä teenkin sen vain itselleni tällä kertaa. Tuntuu, että taitaa olla pienen tauon paikka. Toivon teille kauniita kevätpäiviä ja oikein paljon aurinkoa ja iloista naurua! Nähdään taas!

***

I've received lovely sunshine awards from both Karen and Anna, thank you ever so much! I'll have to get back to them later, right now I'm taking a little break here. Hope to see you soon again -- meanwhile, I wish you beautiful spring days full of sunshine and laughter!

parhaat asiat / the best things

Kymmenen asiaa, joista tulee hyvä mieli:
* tämä ihmeellinen, täyteläs kevään valo
* lapsen nauru, se miltä kikatus kuulostaa
* yhdessäolo ilman aikatauluja
* käsillä tekeminen, liiman tai maalin tai vaikka langan tuntu kun se kulkee minun pensselini tai puikkojeni avulla kohti päämääräänsä
* hyvä aamupala ja kahvin tuoksu
* kauan etsityn täydellisen olkalaukun löytäminen
* kirja joka ottaa mukaansa, vie matkalle
* kaikenlaisten ratkaisujen keksiminen kaikenlaisiin ongelmiin
* flanellipyjamalahja
* ajatus siitä, miten paljon on vielä näkemättä, ja miten paljon on aikaa nähdä kaikki

Kiitos seesteisen kauniin Björkbackan Leenalle näiden miettimiseen haastamisesta!

Mitkä asiat saavat sinut hymyilemään?

***

Ten things that make me happy:
* this miraculous, full spring light
* my daughter's laughter, the giggling that gets it going
* being together and having no schedules
* making something with my own bare hands, the feel of glue or paint or yarn as it travels to its destination with my help
* a good breakfast and the delicious scent of coffee
* finding the perfect bag you've been looking for for ages
* a book that takes you along on a journey
* finding all kinds of solutions to all kinds of problems
* flannel PJs as a present
* thinking of how many things there are yet to see, and how much time there is to see them

Thank you Leena from Björkbacka for asking me to reflect on these happy thoughts!

What makes you smile these days?

ei sille mitään voi

Herkkuaamiainen kotona, sitten koko porukalla pitkästä aikaa kaupungille. Listan kanssa, mutta oikeastaan vähän ilman lopullisia päämääriä. Kotiintuomisina litimärät sukat ja kirppikseltä keramiikkakulho, ruokaostoksilta tummaa kahvia, ihanaa välimeren goudaa ja kulhollinen sitruunoita, leffadivarista lastenleffaklassikkoja ja Tallipihan putiikista postikortteja, muistivihkoja ja paketointipaperia. Ei sille mitään voi, kyllä tämmöiset pikkuostokset aina vähän ilahduttaa, vaikka aavistuksen verran turhia olisivatkin.

***

Lovely breakfast at home, then out of the door and to the centre of the town by bus. We haven't been there in a while, all three of us together, just walking and seeing where the streets wish to take us. We came home with wet socks 'n' shoes, plus a ceramic bowl from a flea market, some delicious coffee and cheese from the grocery store, enough lemons to make lemon curd tomorrow, a couple of children's movies, a few postcards, two notebooks, and some cute wrapping paper. You can't really help it, a little bit of shopping does cheer you up even if you don't really need much of anything.

these our foremothers

Tein vähän muutoksia täällä, halusin jotenkin palata tuohon pieneen kuvakokoon. Oli melkoinen homma muuttaa kaikki aiemmatkin kuvat pieneksi, täällä on yhteensä yli neljäsataa kirjoitusta ja joskus kai syksyllä 2010 aloin käyttää isoja kuvia. Miltä näyttää? Onko fontti liian pieni?

Olen miettinyt tänään kovasti mummoani, en tiedä miksi. Toivottavasti se ei ole enne niin kuin tuo edellisen kirjoituksen uni tavallaan kai oli, ainakaan paha sellainen. Olen ajatellut mummon tarinoita, miten paljon niitä on, miten vaikuttavia. Lapsuuden hiihtoretkistä Karjalassa venäläistankeilta ja lentokoneilta piilotellen, evakkomatkasta, siitä miten hän siskonsa kanssa teini-ikäisenä tarpoi läpi tuulen ja tuiskun lehmää taluttaen uudelle kotipaikalleen kun kaikki eivät autokyytiin mahtuneet. Näitä hän on viime vuosina muistellut itsekin mielellään, mutta sitten on ne toiset vuodet, vuodet sen jälkeen. Maatalon emäntänä, herranen aika, pula-aikana ja minun ikäisenä jo neljä lasta. Mistä hän löysi voimansa, miten hän oli niin vahva?

Haluaisin melkein kirjoittaa hänestä elämänkerran. Ehkä semmoisen puolifiktiivisen, jossa lainaan hänen ääntään. En usko että osaisin, toivoisin että sen tekisi joku muu. Mutta kuka.

Mummoon verrattuna tuntuu aika kyseenalaiselta saada vuoden mutsi -tunnustus, jonka ihanainen Ryppymekko minulle antoi. En todellakaan koe olevani semmoinen, enkä ole likimainkaan verrattavissa esimerkiksi mummooni. Kiitän silti kovasti -- nämä tunnustukseen liittyvät kysymykset kai pistivät nämäkin ajatusprosessit liikkeelle, saivat pohtimaan menneisyyttä, nykyisyyttä, äitiyttä.

1. Tunnen itseni vuoden mutsiksi kun...
En tunne. Mutta ohikiitävinä hetkinä tunnen itseni ihan hyväksi äidiksi, riittäväksi, sopivaksi. Erityisesti silloin kun onnistun olemaan täydellisen läsnä jossakin, mitä lapsen kanssa teen.

2. Lapsiperhe-elämässä haasteellisinta on...
tällä hetkellä oman ajan lähes täydellinen puute. Näin iltapäivisin, lapsen nukkuessa, ehdin puuhailla täällä kotona näitä omia juttujani, mutta harvoin pääsen kotoa lähtemään ihan yksin minnekään, paitsi esimerkiksi hammaslääkäriin. Onneksi hammaslääkäritkin sairastuvat joskus ja aikoja peruuntuu.

3. Suurin lapseltani saamani kohteliaisuus on se, kun hän...
kiittää oma-aloitteisesti. Ja sanoo rakastavansa. Ja pussaa.

4. Kello 12 yöllä olen yleensä...
nukkumassa. Tai sängyssä lukemassa.

5. Kello 8 aamulla olen yleensä...
sohvalla juomassa kahvia, lukemassa ja seuraamassa sivusilmällä lastenohjelmia, joita tytär katsoo.

6. Haluaisin sanoa lapsen isälle:
Olet parasta mitä minulle on koskaan tapahtunut.

7. Haluaisin sanoa omalle äidilleni:
Anteeksi että kesti niin kauan ymmärtää, miten valtavan työn olet meidän kanssamme tehnyt, miten hurjasti me olemme vaatineet. Kiitos että olet olemassa, kiitos että olet nyt yksi parhaista ystävistäni.

8. Viimeksi kiroilin kun...
Yritän olla kiroilematta. Lopetin sen jälkeen, kun lapsi mielestämme viime kesänä alkoi sanoa ihan tunnistettavasti 'perkele' mistä luonnollisesti olimme kauhuissamme. Sovimme, ettei kotona lipsautella enää yhtään, ei vihaisena, ei väsyneenä, ei missään tilassa. Myöhemmin kävi ilmi, että lapsi sanoikin 'tiikeri'.

9. En ole koskaan osannut...
olla itselleni kovin armollinen.

10. Parasta mitä housut jalassa ja ilman lapsia voi tehdä on...
(ilmeisesti kumppanin kanssa?) istua kynttilän valossa keskustelemassa kaikesta maan ja taivaan välillä.

En jaa nyt tätä eteenpäin. Sen sijaan haluan rohkaista kaikkia innostuneita vastaamaan tahollaan näihin kysymyksiin. Ainakin minä sain ihan todella miettiä äitiyttä ja omaa suhtautumistani siihen näihin vastauksia miettiessäni.

Hyvää viikonloppua!
Soittakaa mummoillenne ja äideillenne ja sanokaa kiitos!

***

I made some changes here, I wanted to go back to posting small pictures. How do you like it? Is the font too small?

I've been thinking of my grandmother today, I don't know why. I hope it's not a premonition like the dream I told you about yesterday seems to have been; or at least I hope it's not the bad kind. I've been thinking about her stories, they're beautiful and impressive, someone really should write a book about her. About her skiing trips in Karelia during the War, how they had to hide from the Russian tanks and planes in the ditches. About her family's emigration to Finland, about her walking through the snow with her sister and their only cow because there wasn't enough room for everyone in the cars. In the past couple of years she's been passing on these stories, and been seemingly happy to talk about them, so as if to finally somehow deal with her memories. But I'm also curious about the years after; her early adult life as a farmer's wife, having four children at my age, already. Where did her strength come from, how did she cope?

What got me thinking about these things, I guess, was this mother-of-the-year tag thing I got from the lovely Ryppymekko. Now I really wouldn't go calling myself the mom of the year, especially compared to my grandmother, but I still want to say thank you. And I have to say these questions really got me thinking about the past, about the present, and about motherhood, and I think a little bit of reflection every now and then can only make you a better mother, so here goes.

1. I feel like mom of the year...
Quite frankly I don't. But I do feel like a pretty good mommy when I manage to be totally, utterly present in something I'm doing with my daughter.

 2. The most challenging thing about being a mother of small children is...
Right now, the almost complete lack of 'me-time'. Sure I get to do blogging and other stuff I like to do when she's napping in the afternoon, but I very rarely venture outdoors by myself these days. Except to go to the dentist or something like that. Luckily even dentists sometimes get sick.

3. The greatest compliment my child has given me is...
Saying thank you without being reminded of it. Saying she loves me, and giving kisses.

4. At midnight I'm usually...
asleep. Or in bed, reading.

5. At eight in the morning I'm usually...
sitting on the living room sofa, having coffee, reading something, and watching children's shows with my daughter.

6. Something I'd like to say to the father of my daughter:
You're the best thing that ever happened to me.

7. Something I'd like to say to my mother:
I'm so sorry it took me years to fully appreciate what you did every day when we were kids. Thank you for being there for me, and thank you for being one of my best friends now.

8. The last time I swore was...
I don't swear anymore. I quit last summer, when we were certain we heard our daughter say 'perkele' which is a curse word in Finnish. We decided we wouldn't let such words slip anymore, in any situation -- not when we're tired, not when we're angry. Later it turned out she was saying 'tiikeri' (tiger).

9. I've never figured out how to...
be merciful to myself.

10. The best thing to do with your pants on & without children...
(with your partner, I presume) is to sit comfortably in a candlelit room and talk about anything and everything in the world.

Now I'm not passing this on to anybody in particular, but I do want to encourage everyone to think about these questions and maybe even write down their answers. I, at least, really started to think about what being a mother, a good mother, means to me.

Have a good weekend!
Call your mom or your grandmother to say thank you!

tänään kuvittelen meille toisenlaisen elinympäristön

Näin unta vanhasta talosta, jossa oli korkeat huoneet, suuret ikkunat joiden pielistä rapisi pois valkoinen maali ja tismalleen samanlaiset tapetit olohuoneessa kuin meidän vanhassa kodissamme, mutta oliivinvihreät. Tekee mieli sanoa, että myrkynvihreät, voisin hyvin sanoa niinkin. Siellä oli flyygeli ja katossa eleetön kristallikruunu, lattialla narisevat lankut. Meitä jännitti, halusimme sen omaksi, minä toppuuttelin kaikkia ettei pidä nuolaista ennen kuin.

Luen taas. Ajattelin että lukisin valmistumisen jälkeen paljon, mutta harvassa ovat olleet todella hienot romaanit. Syksyltä mieleen on jäänyt se afrikkalaisnaisen Biafra-juttu ja brittimiehen elefanttitarina. En muista kirjojen tai kirjailijoiden nimiä, muistan tarinat, tunteet, mukaansa tempaavan kielen. Nyt kesken on kylppärissä The Book of Idle Pleasures, makuuhuoneessa unilääkkeenä Meinanderin Suomen historia ja Siilin eleganssi missä vaan. En tiedä miksi en ole lukenut sitä aiemmin, mutta hyvä niin. Tarvitsin juuri nyt jotain upeaa, joka palauttaa uskoni hyviin romaaneihin; siihen, että ne voivat olla koukuttavia ja viisaita, kauniita ja todellisia.

Kuvittelen ovenvartijan huoneen. Sen täytyy olla tumma: tummaa puuta, punaista, violettia. En pystyisi asumaan siellä, mutta ehkä olen kyllästynyt tähän kaikkeen modernin valkeaan.

***

I had a dream about an old house with high ceilings, with large windows and window panes with cracking white paint, with a living room wallpaper just like we had in our old house except in olive green. There was also a grand piano, an elegant crystal chandelier, and worn-down wooden floors. We were excited, we wanted to have that house, to own it, but I kept telling everyone not to raise our victory flags just yet.

I'm reading again. The Book of Idle Pleasures in the bathroom, Finnish history to fall asleep, The Elegance of the Hedgehog for pleasure anywhere. I don't know why I haven't read it before but the universe works in strange ways. It's beautiful, and I really needed something right now to restore my faith in the art of the novel. I needed something that's a pleasure to read, wise, and real at the same time.

I keep imagining Mrs. Michel's room. It has to be dark: dark wood, red, purple. I couldn't live there, but I think I may be tired of all this modern whiteness.

how to have a lovely day

Katselin auringonnousun. Vähän ennen aamukahdeksaa hammaslääkärin ovella oli lappu: Päivystysajat tältä päivältä peruttu. Sain vapaa-aamun, kävin hakemassa hakemista odottaneet filmikuvat ja katselin ne läpi yksin kahvilla lempipaikassani. Söin vielä rasvaisen croissantinkin. Oli hyvä.

***

I watched the sunrise in a silent house this morning. At ten to eight I found a note on the dentist's door stating that all the appointments for the day had been canceled. On my surprise morning off I picked up the two developed rolls of film I've been intending to pick up for a month now, went through them while having coffee in my favorite cafe, and even ate a croissant. Good one.

muodonmuuttaja / shapeshifter

Miten jostakin kevyestä, vapaasti juoksevasta, auringossa pirskahtelevasta tuleekin jykevää ja raskasta. Jylhää, niin kuin tämän maan luonto, melkein pelottavaa. Ensimmäisinä kuurapäivinä se alkaa muuttua, ensin kylmyys valtaa sen pinnan, menee syvemmälle, tekee vastaanottavasta ja hennosti halaavasta arvoituksellisen ja kenties petollisen, sitten kovan kun kylmyys käy ytimiin asti.

Vesi veti meitä puoleensa. Olimme menossa vain lähikauppaan, ehkä puistoon jossa laskea mäkeä, mutta mentiinkin metsään, lasketeltiin alas sen jäästä liukkaita polkuja (lisää vettä, muotoaan muuttavaa, sopeutuvaa), ja metsän keskeltä laskeuduttiin järven rantaan, meidän järven, sen joka näkyy ikkunoista. Sitä pitkin kotiin: ei uiden, ei soutaen, ei kiitäen, hiihtäen, vaan verkalleen kävellen. Kameraa ei ollut mukana tietenkään, mitäpä sitä puistossa kameralla tekisi, piti yrittää tallentaa se huumaava tunne mieleen, ne maisemat, kun yhtäkkiä täällä Hämeen keskellä on Pohojammaan pellot. Onneksi muistin puhelimeni, ihan vähän ennen rantautumista, mutta ajoissa.

Ajattelen sitä, mistä Margaret Atwood puhui neljäkymmentä vuotta sitten kanadalaisuudesta kirjassa Survival: A Thematic Guide to Canadian Literature. Siitä, miten tuon pohjoisen kansan mieltä, mielikuvitusta, on muokannut Pohjoisen outo ja villi luonto, se kykenevä, kaikkivoipa jonka eurooppalaiset uudisasukkaat kohtasivat maahan saapuessaan, jota oli hallittava, koska ymmärtämään sitä ei kyennyt. Mietin, onkohan meidän suomalaisten psyykkeessä vähän sitä samaa, sellainen samanlainen raaka selviytymisentarve. Sellainen, joka pakottaa puolustusasemiin täällä kylmässä Pohjolassa, kun ikuinen muodonmuuttaja, luonto, lopulta kuitenkin aina hallitsee. 

Ja miten lohdullinen ajatus: lopulta luonto aina hallitsee, teimmepä mitä tahansa.

PS. Edellisessä kirjoituksessa postinkaipuiseksi ilmoittautuneet, otatteko yhteyttä!

Ohjeet löytyvät edellisen kirjoituksen kommenteista.

***

Our Sunday evening walk took us by surprise. We didn't plan on going to the lake, it just sort of happened; we emerged from the woods, and there it was, calling for us. You can't imagine the solemn silence, the mixed feelings of anxiety and exhilaration, that overtakes you when you walk on the water, on what was the water -- did it cease to be? Is it the same water, or something different altogether, when it turns into ice that is at least a meter thick?

Of course I didn't have my camera with me, we had only been intending to pop into the corner shop and maybe go sledding somewhere; but luckily, somewhere in the middle of our walk, when we had almost reached the shore again, I remembered my phone. While no photo can give justice to the feeling, to the view, or the massiveness of our frozen lake, they will help me remember this walk forever.

Wishing you a week of unforgettable experiences, both challenging and beautiful!

happiness is a postcard in the mail

Oli: siivousperjantai, päänsärkyperjantai, pölyperjantai, väsyperjantai, usko nyt -perjantai, vessapaperiloppuperjantai, syö nyt kunnolla -perjantai, miespitkääntöissäperjantai.

Tuli: posti, ja postissa pieni paketti, ja pienessä paketissa suuri ilo.

Kiitos Olina: ihanista onnesta muistuttavista postikorteista (minä ajattelin heti, että tuo melkein hymyilevä nainenhan on ihan niin kuin minä, ja heti tuli hymy), ihanasta ajatuksesta lähettää blogiystäville tilauksesta korttipaketti, ja tästä perjantain parannuksesta!

Innostuin yläkuvassa olevista Olinan keväisistä korteista niin, että vein kasvitkin kylpyyn, loputkin tomut oli saatava pois tästä talosta nyt kun mielikin on keväisen vihreä, tomuton. Muistin, miltä tuntuu upottaa jalkansa tomun sijasta hiekkaan tai ruohoon, muistin miltä kevät tuoksuu rannalla, puistossa, puutarhassa.

Ja sitten ajattelin, että haluan antaa hyvän kiertää.

Siispä: viisi ensimmäistä tätä tekstiä kommentoinutta, halunsa ilmaissutta, saa minulta postissa pienen paketin ja toivottavasti yhtä ison ilon kuin minä sain Olinalta.

Onnentäytteistä viikonloppua!

***

Was: cleaning day, headache day, day of dust, tired day, listen-to-your-mommy day, out-of-toilet-paper day, you-have-to-eat-baby day, his working-late day.

Came: the mail, and in the mail a small parcel, and in the parcel an insurmountable amount of joy.

Thank you, Olina: for the lovely postcards that reminded me of happiness (I thought of myself when looking at the lady who doesn't really know whether to smile or not, and I instantly smiled), for the lovely thought of sending postcards to blog friends who wanted them, and above all, for making my Friday better!

Upon the deliverance of the mail, and having had a look at Olina's postcards of spring (which you can see in the first photo above), I remembered the sensation of walking barefoot in the sand and in the grass, and I could smell the beach, the green parks, the garden. They gave me such a spring lift that I even gave my plants a wash, thinking I wanted them to be as dust-free as my mind had become.

And then I thought I'd really love to give back.

So: the first five people to comment on this post, expressing their wish to receive a small parcel with lots of joy in it, will receive one, where ever in the world they may be.

Have a weekend filled with happiness!  

väärän Mäkkäsen päivä

Mäkkänen, lapsen uniriepu, on kaukana valkoisesta alkuperäisväristään ja haisee pahalle. Siihen on pyyhitty suut ja räät, ihan varmaan sillä on luututtu lattiatkin. Silti: auta armias, jos sen laittaa pesukoneeseen. Siitä, kuten pesukoneessa jo käyneestä vara-Mäkkäsestäkin, tulee Väärä Mäkkänen. Nukkumaan mennessä lapsi huutaa sängystä:

Haluan Oikean Mäkkäsen. Minä en voi koskea tähän Väärään Mäkkäseen!

Minusta tuntuu että minullakin on väärä Mäkkänen. Kaipaan jotain pehmeämpää, kotoisampaa. Jotain muutosta, en oikein tiedä mitä, enkä oikein tiedä mistä se kaipuu kertoo, ehkä se on vain tämä kevät. Mutta semmoista yksinkertaisempaa, kevyempää, vähäisempää. Kirjoitan listan:

d-vitamiini, ei vehnäjauhoja, avantoon ehtii vielä, kävelykengät, metsä, joogalahjakortti!, kalapuikot pois, muista lakritsitee, kudo töitä loppuun ennen uusia, Tomtentakki, lue!

En oikein ole varma onko lista tyhmä vai hyvä, mutta jatkan sitä. En vielä tiedä miten tämän listamaiseen muotoon muotoilisi, sanoisi sillä tavalla lyhyesti ja kauniisti, mutta ehkä väärän Mäkkäsenkin kanssa on vain opeteltava elämään, pehmiteltävä se ajan saatossa omaan muotoon, karistettava siitä kaikki turha pois.