21 June 2013

juhannustaikaa


Kerää kaikessa hiljaisuudessa kukat pieluksen alle, kierrä yhdeksän peltoa ojien kautta, mene kolmannen kosken rantakivelle istumaan, kurkista kaivoon, kieri aamulla juhannuskasteessa. Nauti täysin siemauksen Suomen kesästä. Onnekasta, taianomaista juhannusta!

PS. Otin tunnisteet käyttöön uudestaan. Ehkä ne palvelevat ainakin uusia lukijoita, joita taloprojekti kiinnostaa? Harmi, ettei tunnistetta talo ollut minulla käytössä vuosina 2009 ja 2010 kun vielä talossa asuimme, lisäsin sen joihinkin teksteihin jotka liittyvät nykytilanteeseen. Kuvassa puutarhamme (niittymme?) villiintyneessä nykytilassaan.

17 June 2013

tulikin mummolakesä





Voisin muuttaa tänne mummolaan kesäksi. Teen päivät pitkät käsitöitä ja luen kirjoja, kun eräs viilettää pitkin pihoja uusien ystävien kanssa, puikahtaa välillä syömään ja vaihtamaan sotkeentuneita vaatteita. Pukee aamuisin pyjaman kanssa päälle mitä sattuu ja hipsii takapihalle toiveikkaana että saa oikeita oravaystäviäkin kunhan houkuttelee niitä pistaasin kuorilla. "Muurahainen, mene pois, sinä olet keskisyömätiellä. Tämä on minun elämäni ensimmäinen kerta, kun ruokin oravia!"

Ajatella, pikkuiseni on jo niin iso, että minusta tulee välillä tarpeeton. Ei ihan kokonaan kuitenkaan, onneksi; täytyyhän jonkun kirjoittaa nämä asiat muistiin.

16 June 2013

remonttireiskan vyö ja muita talotarinoita



Mitäpä sitä sateisena lauantaiaamuna mieluummin puuhastelisi kuin vasarahommia. Vielä mukavampaa niiden tekeminen olisi, ajattelin eilen, jos olisi semmoinen kätevä remonttimiesten vyö, johon noita työkaluja voi ripustaa. Ettei tarvitsisi koko ajan etsiä, että missä se pienempi vasara on, tai se taltta, tai ruuvari. Miksi semmoista vyötä oikein sanotaan?

Sattuipa niin, että äitini ja isäni nykyinen naapuri -- ja nyt ollaan siis toisessa kaupungissa kuin missä taloprojektimme sijaitsee -- on asunut lapsuutensa talomme naapurissa. Hän muisti hassun tarinan niiltä ajoilta, kun talomme oli vasta valmistunut, vuonna 1960. Sitä rakennettiin pitkään, mieheni isoisä tuumaili projektiaan tarkasti, oli semmoinen DIY-mies, teki taloa sitä tahtia kuin tavaraa oli saatavilla ja ideoita sattui syntymään. No, talon valmistuttua oli naapuriin tullut tuttu arkkitehti käymään, kysellyt, että kuka tuohon naapuriin on tuon uuden talon rakentanut. Naapurit olivat kertoneet talonomistajan nimen, johon arkkitehti oli tuumannut seuraavaa: "No minä vähän ajattelinkin, kun minä sille talon piirsin, mutta ei tuo kyllä näytä yhtään siltä piirtämältäni talolta." Naulan kantaan.



Jo muutama vuosi sitten löytämiemme salahuoneiden lisäksi emme ole onneksi löytäneet juurikaan sellaisia yllätyksiä, joita emme olisi osanneet odottaa, jollei lasketa vesimassoja niillä paikkeilla, missä pitäisi olla salaojat. Salaojat ovat joko todella salaiset tai ne on mitä ilmeisimmin taiottu pois; nyt odottelemme taikuria siirtämään vesimassatkin ja pidämme peukkuja ettei tule kovin sateista kesää.






Koetan ottaa vasarahommat sun muut kokovartalotreenin kannalta, ja kosteudesta puheen ollen: jos (kun) tulevan makuuhuoneemme lattian alta löytyy vuotaneita vesikiertopattereiden putkia, keskityn ajattelemaan Kaipiaisen keltaista Kiurujen yötä, joka joskus vuosien päästä voisi olla kyseistä kammaria koristamassa. Ja mikäli nyt vessan ja keittiön väliseltä seinänpätkältä on päässyt kastumaan muutakin kuin tiheään naulattu huokolevy, niin mietin nykyaikaisia vesieristeitä, ja sitä millaiset kaapit keittiöön oikeastaan haluankaan, ja laitetaanko lattiaan asbestiliimalla liimattujen linoleumlaattojen tilalle luonnonkivilaattaa vai puuta.




Illalla, kun aurinko paistaa sisään suurista lännenpuoleisista ikkunoista, puupinnat näyttävät niin kauniilta, että mietin kannattaako niitä peittääkään. Niin tukevasti ovat kiinnikin, kun nauloja on suurinpiirtein viiden sentin välein -- jos rakennustavara onkin ollut välillä 50-luvulla hakusessa, niin nauloista ei ole ollut puutetta. Tai ei ainakaan koko ajan. Kun ilta-aurinko osuu tulevan olohuoneemme seinään oikeassa kulmassa, voi seinälaudasta erottaa lyijykynällä kirjoitetun note-to-selfin, 2,5 tuumaset naulat loppu. Se nyt ei ainakaan yllätyksenä tullut.


10 June 2013

wake up and don't do something








Tuntuu että olen herännyt sadan vuoden unesta talvihorroksen sijaan. Löysin uudelleen kameran, ajattelen ruokaa kuin se olisi elinehtomme, päivät ovat täyteläisen tekemättömiä, suunnittelemattomia, lomaisia. Paprikanalut kurkottelevat purkeistaan keittiön ikkunalla, kärsivällinen puutarhurini on onnellinen kun saa aikaan vihreää, mutta emme tiedä mitä niille nyt pitäisi tehdä. Maailmassa monta ihmeellistä asiaa.