16 June 2013

remonttireiskan vyö ja muita talotarinoita



Mitäpä sitä sateisena lauantaiaamuna mieluummin puuhastelisi kuin vasarahommia. Vielä mukavampaa niiden tekeminen olisi, ajattelin eilen, jos olisi semmoinen kätevä remonttimiesten vyö, johon noita työkaluja voi ripustaa. Ettei tarvitsisi koko ajan etsiä, että missä se pienempi vasara on, tai se taltta, tai ruuvari. Miksi semmoista vyötä oikein sanotaan?

Sattuipa niin, että äitini ja isäni nykyinen naapuri -- ja nyt ollaan siis toisessa kaupungissa kuin missä taloprojektimme sijaitsee -- on asunut lapsuutensa talomme naapurissa. Hän muisti hassun tarinan niiltä ajoilta, kun talomme oli vasta valmistunut, vuonna 1960. Sitä rakennettiin pitkään, mieheni isoisä tuumaili projektiaan tarkasti, oli semmoinen DIY-mies, teki taloa sitä tahtia kuin tavaraa oli saatavilla ja ideoita sattui syntymään. No, talon valmistuttua oli naapuriin tullut tuttu arkkitehti käymään, kysellyt, että kuka tuohon naapuriin on tuon uuden talon rakentanut. Naapurit olivat kertoneet talonomistajan nimen, johon arkkitehti oli tuumannut seuraavaa: "No minä vähän ajattelinkin, kun minä sille talon piirsin, mutta ei tuo kyllä näytä yhtään siltä piirtämältäni talolta." Naulan kantaan.



Jo muutama vuosi sitten löytämiemme salahuoneiden lisäksi emme ole onneksi löytäneet juurikaan sellaisia yllätyksiä, joita emme olisi osanneet odottaa, jollei lasketa vesimassoja niillä paikkeilla, missä pitäisi olla salaojat. Salaojat ovat joko todella salaiset tai ne on mitä ilmeisimmin taiottu pois; nyt odottelemme taikuria siirtämään vesimassatkin ja pidämme peukkuja ettei tule kovin sateista kesää.






Koetan ottaa vasarahommat sun muut kokovartalotreenin kannalta, ja kosteudesta puheen ollen: jos (kun) tulevan makuuhuoneemme lattian alta löytyy vuotaneita vesikiertopattereiden putkia, keskityn ajattelemaan Kaipiaisen keltaista Kiurujen yötä, joka joskus vuosien päästä voisi olla kyseistä kammaria koristamassa. Ja mikäli nyt vessan ja keittiön väliseltä seinänpätkältä on päässyt kastumaan muutakin kuin tiheään naulattu huokolevy, niin mietin nykyaikaisia vesieristeitä, ja sitä millaiset kaapit keittiöön oikeastaan haluankaan, ja laitetaanko lattiaan asbestiliimalla liimattujen linoleumlaattojen tilalle luonnonkivilaattaa vai puuta.




Illalla, kun aurinko paistaa sisään suurista lännenpuoleisista ikkunoista, puupinnat näyttävät niin kauniilta, että mietin kannattaako niitä peittääkään. Niin tukevasti ovat kiinnikin, kun nauloja on suurinpiirtein viiden sentin välein -- jos rakennustavara onkin ollut välillä 50-luvulla hakusessa, niin nauloista ei ole ollut puutetta. Tai ei ainakaan koko ajan. Kun ilta-aurinko osuu tulevan olohuoneemme seinään oikeassa kulmassa, voi seinälaudasta erottaa lyijykynällä kirjoitetun note-to-selfin, 2,5 tuumaset naulat loppu. Se nyt ei ainakaan yllätyksenä tullut.


6 comments:

Minna said...

Tsemppiä remonttiin! Tuo alin kuva on niin ihana. Kelpaa tuollaista tietä kulkea.

Merruli said...

Teillä on talo, jolla on nyt jo tuhat tarinaa kerrottavanaan ja teidän mukananne sinne muuttaa aikanaan tuhat uutta. Sinulla ainakin on realistinen alkusuhtautuminen suojana yllätyksien varalta. Toivon kuitenkin, ettei kovin montaa yllätystä löydy.

Anna said...

Nauratti niin tuo naulat loppu juttu. Mä oon kanssa putsannut joskus ovea (onneksi vain ovi!), jossa oli kauniiden peilien peitoksi laitettu kovalevyt kiinni noin 1000 naulalla. Joillakin on ilmeisesti tarve kiinnittää, niin että pysyy.

Riikka said...

Mirva kuule meillä ollaan juuri nyt niin samojen asioiden äärellä että tämä kirjoitus osui hyvään kohtaan. Yöt ja päivät läpeensä mietitään onko meistä tuohon kun unelma saattaa olla konkretisoitumassa.

Mirva said...

Minna, kiitos! Alin kuva on muistutus itsellenikin siitä, minkä vuoksi tätä remonttia tehdään. Kiljuin miehelle autossa, että pysähdy, pysähdy, kun tehtiin pihatiellä lähtöä; kaipaan tuota maisemaa niin.

Merruli, tämän remontin yhteydessä realismini on varmaankin tulosta siitä, että olen jo asunut kyseisessä talossa kolmisen vuotta. Toisaalta en pääse vaipumaan pessimismin alhoon kun mies on niin yltiöoptimisti tyyliin mitä sitten vaikka se koko kivijalka rysähtäis, talo säpäleiksi vaan ja uusi tilalle... Onnea on oma optimisti. :)

Anna, tarve kiinnittää on todellakin ollut tämän talon rakentajalla suuri. En tiedä katsoitko tarkkaan tuota keittiönseinän huokolevykuvaa, jossa kostuneesta levystä on näkymä. Siitä on siis revitty vasta pinkopahvi, ja kyllä, nuo reiät huokolevyssä ovat todellakin pinkopahvin naulanreikiä. Myös huokolevy oli aika lujassa... Valtavassa naulakasassa takanreunustalla puolestaan on olohuoneen lattialautojen naulat.

Riikka, voi, teillä on jännittävät paikat! Jos kysymyksessä ei ole tuttu talo, suosittelen kyllä perusteellisten tutkimusten teettämistä ennen talon ostamista (kosteus, mikrobi, radon...). Jos salaojien ulkopuolella ei seiso vettä, niin sekin on tietysti plussaa :) Mutta remontointi on minusta kyllä niin leppoisaa puuhaa, että sitä voin lämpimästi suunnitella (talon romahtamisen odottelua sen sijaan en)!

Anna said...

Amazing changes!