6 October 2013

what cannot be said will be wept*




T.S. Eliot oli väärässä. Kuukausista julmin on lokakuu. Kaikessa irvokkuudessaan se väläyttää  meille häikäilemättömän aurinkoisen hymynsä samalla kun kuihduttaa kaiken pois; se antaa shokkihoitoa muistuttaakseen siitä, että elämää on jatkettava kaikesta huolimatta. Vuosi vuoden jälkeen se tuo meille uutisia, joita emme tahtoisi kuulla.

Kyllä lokakuu kertoo kiitollisuudestakin, omalla kieroutuneella tavallaan. Se kuiskaa: Arvosta pieniä lämmön asioita, sen rippeitä. Vetäydy talven lepoon, varastoi viimeiset valonsäteet sieluusi jotta se kestää yli pimeän. Se kietoo käsiin pehmoiset kutimet, hauduttaa uunissa hunajaista puuroa, vie ajatukset rakkaisiin. Niihin, jotka ovat menneet pois, niihin jotka ovat luojan kiitos vielä täällä.

Luen pienen runon lokakuulle, rukoilen siltä hiljaa: Älä tuo meille enää tuomisiasi, ohita meidät kuin meitä ei olisikaan. Anna tänä vuonna kaikki vähäinen valosi siskoilleni, heille, jotka sitä tarvitsevat; me pärjätään kyllä vähemmälläkin. Ole meille tulevina vuosina hyvä, niin annan kaiken sinulle anteeksi, lokakuu.

* otsikon sanat Sapphon. Lokakuussa mietin myös näitä Hugh Mackayn sanoja (nopea ja huoleton käännös englannista omaa käsialaani), miten totta ne ovat:

"Itse asiassa vastustan onnellisuuden käsitettä. Ajatus, että -- eivät onnelliset ihmiset minua haittaa --, ajatus, että kaikki mitä teemme on osa onnellisuuden tavoittelua tuntuu minusta vaaralliselta ajatukselta, ja se on johtanut länsimaisessa yhteiskunnassa nykysairauteen nimeltä surun pelko. On todella omituista, että meitä kehotetaan kirjoittamaan illalla ennen nukkumaanmenoa ylös kolme asiaa, jotka tekivät meidät tänään onnelliseksi; että meille hoetaan "Piristy!" ja "Onnellisuus on oikeutesi" ja niin edelleen. Me opetamme lapsillemme että onnellisuus on oletusolotilamme -- ja se on roskaa.

Meidän tulisi pyrkiä olemaan kokonaisia, jonka osia suru, pettymys, turhautuminen ja epäonnistuminen ovat. Ne kaikki tekevät meistä sellaisia kuin olemme. Onnellisuus, voitto ja täyttymys ovat ihan kivoja juttuja, joita meille myös välillä sattuu. Mutta ne eivät opeta meille juuri mitään. Kaikki ovat yhtä mieltä siitä, että kipu kasvattaa, mutta tuntiessaan kipua he huutavat: "Äkkiä! Mene eteenpäin! Piristy!"

Haluaisin vuoden kiellon sanalle "onnellisuus". Toivoisin sen korvattavan sanalla "kokonainen". Jos sinulla on huono päivä, kysy itseltäsi: "Vaikuttaako tämä kokonaisuuteeni?", ja huomaat, että näin on."  

3 comments:

Homsantuu said...

Kauniita, vakavia, viisaita sanoja. Olen kanssasi samoilla linjoilla onnellisuuteen pyrkimisestä, onnellisuus on kuitenkin vain hetkellinen olotila, jonka tunnistaakin usein vasta sen mentyä ohi. Miksi ei riitä, että olisi tyytyväinen? Tyytyä johonkin kuulostaa negatiiviselta, mutta eikö se tarkoita myös, että minulla on riittävästi, enempää en tarvitse. Toivon, että lokakuu olisi teille lempeä ja kuulas.

Liivia said...

Hugh Mackay sanoi viisaasti.
Minäkin olen huomannut onnellisuustoitotuksen, ja on tuntunut suorastaan naiviilta tavoitella jatkuvaa onnellisuuden tilaa. Ja siitä tavoittelusta kaikki nämä nykylieveilmiötkin, kuten itsekkyys, joka on ehkä huipussaan meidän aikakaudella. Näkyy jo esimerkiksi vanhusten kohtelussa.

Diggaan kovasti Ainon taideteosta!
Voimia teille. Lokakuu on vasta alussa, ehkä se vielä ehtii tuoda hyviäkin uutisia.

Mirva said...

Homsantuu, juuri noin minäkin ajattelen. Että pitäisi tyytyä, olla kiitollinen siitä mitä on saanut, hyväksyä huonot ja hyvät hetket, olla kokonainen. Ehkä hyväksyminen juuri onkin se "tie onneen" jota kaikki etsivät?

Liivia, saarnasin juuri tuosta onnellisuus vs. itsekkyys asiasta yhtenä aamuna keskusradiossa. Tuntemattomatkin oppilaat tuli käytävillä kiittelemään hyvästä aamunavauksesta, eli heihin kolahti solidaarisuus ja huolen pitäminen niistä, jotka sitä tarvitsevat. Se tuntui aika hienolta.

Ainon taideteoksessa on muuten kuvattuna lempiaihe, kuoriutumassa oleva dinosauruksen poikanen. Lievää siirtymään jouluaiheisiin on kyllä havaittavissa.