3 October 2013

arkeen kadonnut



Tuntuu kadonneelta. En tiedä minne olen mennyt. Mistä etsiä.
Lapsen hiiri katosi kauppareissulla. Emme uskoneet. Tiedämme mistä etsiä.

Kaipaus. Kaipaan. Juuri nyt: tämä. Lukekaa!

En oikein tiedä mihin minusta olisi, lopulta meistä.

PS. Muistin yhden vanhan runon, sen nimi on Kierros ennen koomaa:

roduton koira makasi pihalla nykivän varjon alla,
tarjosin vettä tarpeen vaatiessa.

Tuli jonoa, minä kasvatin käsiä sitä mukaa.

Tuntuu ihan tuolta. Lokakuu.

3 comments:

Anna said...

hei Mirva i like your new photo profile, your daughter has the same eyes like you!! beautiful!!

piilomajassa said...

tää voi kuulostaa ärsyttävältä mutta ai perhana miten paljon paremmin pää on pysynyt pinnalla tänä syksynä, kun olen ottanut tavaksi liikkua enemmän. Olen niin tyytyväiben siitä että olen saanut tehtyä tästä rutiinin, ihanan huumeen. eli tänä syksynä tiedän missä olen.olen kehossani, kotona.

Mirva said...

Anna, thank you for your sweet words!

piilomaja, ei kuulosta ärsyttävältä, oon ajatellut ihan samaa! Huomaan itsekin että kun aika on ollut kortilla enkä oo ehtinyt/jaksanut salille, henkinen(kin) vointi on paljon huonompi. Just puhuttiin miehen kanssa, että jos järjesteltäis meidän arki niin, että voisin pyöräillä töihin ja takaisin, niin voisin varmaan paljon paremmin. Ehkä sinne salillekin pitäis koittaa raahautua, mutta noiden lähes jokaviikonloppuisten remonttihommien yhdistäminen salikäyntiin pari kertaa viikossa alkaa tuntua ihan siltä, kuin ei olisi kotona koskaan...