11 March 2014

rehellisesti sanoen




Olen sohvallamakoilijatyyppiä. Jos ihan rehellisesti sanotaan, se on luultavasti ainoa asia, jota ehdottomasti olen. Ei auta, vaikka keittiössä olisi miten siistiä ja kaunista, juon aamukahvini sohvalla, juon iltapäiväkahvini sohvalla, juon iltateeni sohvalla. Jos ketään ei ole kotona, syön sohvalla oikein mieluusti, mutta olosuhteiden pakosta syön enimmäkseen ruokapöydässä. Sentään.

Älkää käsittäkö väärin, kadehdin kyllä vähän ihmisiä, jotka juovat kahvinsa pöydän ääressä aamun lehteä lukien, sillä pöydän ääressä se on kokemusteni perusteella paljon helpompaa, mutta en tee niin. Aamuisin(kin) luen sohvalla, koska olen aina tehnyt niin, ja koska sohvalla on mukavaa.

En minä mielestäni laiska ole, tykkään vain makoilla. Lukea sohvalla kirjaa, kutoa nojatuolissa, katsella telkkaria. Joskus katselen jopa älyttömiä täyteohjelmia, sillä tykkään makoilla sohvalla ja katsella telkkaria, laittaa aivot lähes nollatilaan (ei kokonaan, sillä kyllä telkkaria katsellessakin on hyvä ajatella sitä, mitä aistii). Mutta ei, en sanoisi itseäni laiskaksi. Pidän kotini siistinä, laitan ruokaa ja leivon, parhaina päivinäni saatan pestä pyykkiä vaikka viisi koneellista jos sitä on päässyt kertymään. Jos on hyvä sää, pyöräilen töihin, ja työnikin hoidan suhteellisen pedantisti. Saatan kevyesti korjata viikossa satakolmekymmentä neljä-kuusisivuista koetta olosuhteiden sitä vaatiessa. Yleensäkin teen kaiken aika tehokkaasti ja nopeasti, etupäässä siksi, että sitten saa taas hyvällä omallatunnolla maata sohvalla. Mieluiten siistissä kodissa, jossa tavarat ovat ojennuksessa eikä lattialla ole kamalasti kukkamultaa*.

Siksi olen erityisen tyytyväinen siihen, mitä keksin viime viikonloppuna. Piti asua tässä melkein kaksi vuotta ennen kuin tajusin, miten pieneen ja epäkäytännölliseen keittiöön saa mukavasti lisätilaa -- nimittäin sulkemalla keittiön ja olohuoneen väliset liukuovet, jolloin aukoton seinäpinta ikään kuin lisääntyy. Olohuoneeseenkin tulee lisätilaa, kun yhden sohvista voi siirtää siihen, mistä ennen kuljettiin. Olin tosi tyytyväinen keksintööni.

Erityisen kätevä tämä ratkaisu on aamuisin, kun makaan sohvalla juomassa aamukahviani. Kun kuppi tyhjenee, voin raottaa (muita ruumiinosiani kuin kättäni liikuttamatta) väliovia, ojentaa kuppini miehelle (joka juo aamukahvinsa keittiön pöydän ääressä lehteä lukien) ja pyytää lisää kahvia. Rehellisesti sanoen saattaisin itse moisessa tilanteessa sanoa aamumörrimöykkytuulelle sattuessani (sitä sattuu) että hae itse, mutta mies ei sano niin. Hän nousee, täyttää kuppini maitokahvilla ja ojentaa sen takaisin. Aika ihanaa.

* Alakuvassa olohuoneessa pilkottaa ikean metallisivupöytä, jonka ostaminen hetken mielijohteesta on ehtinyt harmittaa kerran jos toisenkin. Ei enää: kissakodissa pöytä on superkätevä kukkapöytä, koska se ei juuri naarmuunnu ja sen saa helposti pyyhittyä puhtaaksi mullasta (joka tosin valitettavan usein päätyy siitä suoraan lattialle). Löytyi siis ennalta-arvaamaton tarkoitus tällekin (rumalle) kapistukselle. Onneksi otettiin kissa. 


2 comments:

Ilona said...

Ihana mies. :)

Minä olin ennen sängyllämakoilija, olisin mieluusti vieläkin, mutta nyt taloudessa on sohva ja sänky on eristetty omaan huoneeseensa hiljaisuuteen. Ergonomian kannalta sänky olisi päivämakoiluunkin kätevämpi ja mukavampi, mutta unihygienian kannalta nykyinen ratkaisu on toki parempi. Niskajäykkyyttä se kyllä lisää, kun käytän läppäriä sohvalla oudoissa asennoissa.

Joten siis: toinen sohvallamakoilija ilmoittautuu. Tai meitä on täällä kyllä kaksin kappalein, onneksi olemme aika kapeita, niin mahdumme pötköttelemään sohvalla vierekkäin.

Se ero minulla ja sinulla kyllä on, että minä saatan makoilla, vaikka tiskit on laittamatta ja ruokaa ei ole tehty kolmeen päivään ja sohvalle ei oikeastaan edes mahtuisi, koska sanomalehdet valtaavat sen.

En tiedä, olenko laiska. Ehkä vain valitsen olennaiset asiat jotenkin poikkeavasti ja olen tosi hyvä sitten keskittymään tähän mielestäni olennaiseen. Tai siis mun mielestäni meillä on yleensä ihan siistiä edellämainituista seikoista huolimatta...

Makoillaan! Nykytutkimuksen valossa joutilaisuus on avain luovuuteen.

Tuo on muuten ihan saakelin hieno tuo lainaus Bachilta sivun ylälaidassa.

Mirva said...

Ilona, mäkin tykkäsin oikein kovasti tuosta Bachista! Sen sietäisi muistaa jokaikinen päivä!

Mutta tuohon laiskuusasiaan. En minä sinuakaan kuvailusi perusteella laiskaksi sanoisi. Tässä oli ehkä tarkoitus olla vähän semmoinen sarkastinen sävy, joka ei tieten välittynyt. Mutta äitini sanoisi laiskaksi kyllä niin sinua kuin minuakin. Aikuiset ihmiset makoilee sohvalla, kaikkea sitä!

(Ja joskus kyllä tulee siinä sohvalla makoillessa mieleen, että mitä kaikkea muuta silläkin ajalla voisi tehdä. Koetan sanoa itselleni: Mutta minä tykkään vaan makoilla sohvalla!)

Makoillaan kuule kaikessa rauhassa, ja eletään elämäämme onnellisina! :)