20 October 2014

miksei se koskaan valmistu





Kuvat lempisisustuskirjastani Jane Cumberbatch: Puhdas tyyli (1996).

Päätimme ostaa sen melko tasan tarkkaan kaksi vuotta sitten. Koko lokakuu 2012 pyöri sen ajatuksen ympärillä, ainakin tänne tehdyt päivitykset. Kaksi vuotta, mihin ne ovat menneet. Kuinkahan monta kertaa olen ehtinyt sanoa nuo otsikon sanat.

Mutta talon remontti etenee, tullaankin vaiheeseen jossa siellä voi vihdoin, ensimmäistä kertaa kahteen vuoteen, yöpyä. Kohta. Mielessä pyörii vielä miljoona ajatusta sisustusratkaisuista, joista pitää päättää nyt heti melkein. Käyn yön valvottuina tunteina mielessäni ikuisuusväittelyä talon hengen ja omien mieltymysten välillä. Kun toissa keväänä podin kaupanteon jälkeen poisrepijän tapettisurua, lupasin, ehkä eniten itselleni (ei kai talolle sentään voi luvata?) että korvaan tämän. Että laitan poisrepimieni tapettien tilalle vastaavat, että teen talosta taas semmoisen kuin se oli. Mutta remontin lähestyessä sitä vaihetta en pysty valitsemaan tapetteja, enkä päättämään paljon muutakaan, koska talossa alunperin olleet asiat eivät monilta osin käy lainkaan yksiin oman makuni kanssa. Haluaisin sittenkin tehdä talosta ihan toisen näköisen.

Tämä ei ollut lainkaan tarkoitus silloin, kun taloa alettiin purkamaan. Repimään lattioita, tapetteja, seinälevyjä. Emme ehkä ylipäätään käsittäneet, miten massiiviseen hommaan olimme ryhtyneet kun ensimmäisen talven ja kevään ja alkukesän aikana tyhjensimme talosta sinne kertyneen roinan ja aloitimme purkuhommat. Tiesimme kyllä vuosia talossa asuneina, ja myös kiitos hyvien ystävien jotka ovat alan ammattilaisia, mitä oli pakko purkaa ja miten lämmitysjärjestelmä kannattaisi rakentaa. Mutta emme sitä, miten valtava työ siinä olisi, kaiken poistamisessa.

Salaojia tehdessä piti tuhota koko entinen kuisti, paukahtelivat poikki vanhat sokkelilevyt, jotka piti korvata uusilla, ja samalla kannatti tietysti lisäeristää kellariakin. Sisällä otettiin vanhat putket pois lattian alta, vanhat sähköjohdot ja pistokkeet pois seinistä, vesijohdot poikki, eteisen ja vessan lattiat valettava uudelleen. Kohteessa vierailevat säikähtivät yleensä ulko-ovella ja totesivat että talohan on kuin pommin jäljiltä, ja niinhän se olikin. Ei enää mitään pientä pintaremonttia.

Lämmitysjärjestelmän suhteen tuntui melkoiselta erävoitolta se, että mies onnistui puhdistamaan vanhan öljykattilan, joka oli ollut edellisessä elämässään puu-uuni, ja saamaan sen toimimaan. Mutta kun pellettipoltin oli asennettu, pitikin alkaa rakentamaan sitä varsinaista järjestelmää: piti tehdä ahtaaseen pannuhuoneeseen sopiva varaaja, viedä putket kellarista lattian läpi yläkertaan, vetää lattialämmitysputket jokaisen huoneen lattiaan, kaikkea semmoista mitä en ymmärrä edelleenkään. Siihen meni viime talvi. Järjestelmä saatiin toimimaan kesällä, joten talossa on nyt, ensimmäistä kertaa varmaan kymmeneen vuoteen, toimiva lämmitys. Ja vielä itse rakennettu!

Nyt kesällä ja syksyllä taloon on uusittu viemäröinti (jihuu, meillä on kohta oma vessa eikä enää tarvi juosta naapuriin), keittiö on levytetty puukuitulevyillä ja ne on paperoitu makulatuuripaperilla. Olohuone on niin ikään levytetty ja paperointia vaille. Ennen sysipimeä eteinen on maalattu pariin kertaan maalarinvalkoisella, mutta lopullista väriä en ole vielä osannut päättää. Testipaikkana olen käyttänyt kellarinportaikkoa, jossa on samanlaista paneelia -- näyttää tällä hetkellä tietyssä valossa epämiellyttävän sitruunaiselta (kuva alla). Lattialaudat odottavat asentamistaan, ne ovat mäntyä ja ne on tarkoitus vahata. Osa katoista (puupaneelikatot keittiössä ja eteisessä) onnistuttiin säilyttämään, olohuoneeseen on tehtävä uusi.

Talo on sama kuin ennenkin, mutta en jotenkin pysty pysymään lupauksessani. Haluan aiempaa pelkistetympää, vaaleaa värimaailmaa. Ei ornamentteja, suuria kuvioita, suuria värejä. Puhdasta, simppeliä, yksinkertaista. En ole varma, olenko valmis edes "efektiseiniin" eli yhden tai kahden seinän tapetointiin per huone. Toisaalta en ole varma valkoisistakaan. Nyt kun olisi aika päättää, en osaa. On liiaksi semmoinen lopullisuuden tuntu: apua, se valmistuu!

Sen jälkeen ei enää tarvitsekaan päättää pelkästä paperin väristä vaan esimerkiksi siitä, milloin ja miten taloon muutetaan... Apua! On muistutettava itseään Riikka Pulkkisesta, tehtävä päätös. Jos haluaa olla sellainen nainen, joka... Niin, millainen nainen sitä haluaakaan olla?


3 comments:

leena said...

Huh, hurjasti hommaa on ollut teillä! Tapetteja on minustakin vaikea päättää, on niin paljon vaihtoehtoja. Vaikka voihan tapetoida uudestaankin joskus.

Cumberbathin tyylistä olen kovasti tykännyt, mutta meidän taloon ei valkoiset seinät jotenkin sittenkään sopineet.

Ihanaa, että pääsette kohta muuttamaan!

Katja Kaukonen said...

Voi, miten aika juoksee. Muistan, kun tyttäresi oli vauva. Ettekös te asuneet silloin tuolla? Omanikin olivat pieniä, aikaa oli olevinaan valtavasti, tai se kului jotenkin eri tavalla, kaikki oli nyt-hetkeä.

Mirva said...

leena, tekemistä tosiaan on riittänyt ja riittää vielä vuosiksi eteenpäin. Nyt hirveä rutistus, että saataisiin jouluksi pari huonetta asumakuntoon -- tapetitkin oli sitten pakko vaan valita!

Katja, aika tosiaan juoksee, hirveällä vauhdilla joka päivä. Asuimme talossa siihen asti että muutimme Tampereelle kun lapsi oli vuoden ja 4kk. Ja Tampereelta poismuutostakin on jo kaksi ja puoli vuotta, en edes muistanut minä vuonna se tapahtui kun joku kysyi ihan vasta! Kaipaan kovasti tuota nyt-hetkessä elämistä, ja tuossa talossa asumista myös...