1 October 2014

syyskuu oli







monellakin tapaa jaksamisen osalta pohjakosketus, vaikka näitä ilon hetkiäkin mahtui, onneksi. Jaksaakseni delegoin kotona miehelle asioita jotka yleensä hoidan (vain siitä syystä, että olen hoitanut ne jo yli kolme vuotta, otin hoitaakseni kun olin vielä kotona) ja aikataulutan työt uudelleen lokakuun alkajaisiksi. Ehkä muistinkin väärin, ehkä lempikuuni olikin vasta tämä?

Muistutus itselle: pakkaa laukkuun kudin ja kamera joka aamu.

4 comments:

Ilona said...

Mullakin oli luulo, että lempikuuni olisi ollut syyskuu. Sitkeä luulo, toistuu joka vuosi. Ja joka vuosi toistuu myös se, että muistan lokakuun olevan se paras syksykuukausi.

Hienoa, että pohjakosketus näyttää jäävän pelkäksi kosketukseksi. Hienoa, että olosuhteita on mahdollista muuttaa. Joskus on kyse pienistä järjestelyistä, niiden voimaa ei pitäisi aliarvioida.

Pohjakosketusta lähentelin minäkin. Onneksi olin tarpeeksi rohkea tekemään muutoksia, poikkeamaan suunnitelmasta, luomaan uutta suunnitelmaa.

Hyvää lokakuuta sinulle suloinen.

Mirva said...

Ilona, minusta tuntuu tuon luulon suhteen, että se menee minullakin ihan samoin. Mitä olosuhteiden muuttamiseen tulee, sitä voi toki yrittää. Paras muutos omasta mielestäni olisi valitettavasti sellainen, jota ei nyt ole mahdollista toteuttaa. Hienoa, että sinä onnistuit korjausliikkeessä, rohkaistuit. Se on iso asia. Hienoa lokakuuta sinullekin!

Kirjailijatar said...

Minäkin olen tätä joukkuetta, joka luulee, että syyskuu on lempikuu. Mutta ehkä se tosiaan on vasta lokakuu. Kaipaan lisää kirpakoita aamuja, väriloistoa ja hiukkasen rauhaa. En kyllä osaa sanoa, tuleeko tästä kuusta yhtään sen rauhallisempi kuin syyskuusta. Toivon niin.

Mirva said...

Kirjailijatar, täällä ainakin on meneillään tosi kiireinen lokakuu. Mutta tässä lokakuun pimenevyydessä, harmaassa valossa, on jotain seesteisen rauhoittavaa. Kirpeitä aamuja kaipaan minäkin! Leppoisaa lokakuuta sinulle!