18 January 2015





Eräs syö mustikkapiirakkansa mieluiten raakana, taikinajämät kulhosta lusikalla ja mustikat sormin suoraan pakkasesta. On se aika vuodesta kun tekee mieli tehdä kaikki itse, leivät, piirakat, myslit, ja syödä marjoja. Hyvä ruoka tekee hyvää sielulle.

Luen nyt John Muiria nukahtaakseni, tarinoita Italiasta haaveillakseni ja Veera Salmea selvittääkseni salaisuuden. Romaanissa viehättää pian pintaan rysähtäen nousevan mysteerin tuntu, se miten ihmisten jäät koko ajan vääjäämättä liikkuvat, ihan kuin luonnossakin. Jos on aikaa, luen Bea Johnsonin Zero Waste Homea pari sivua kerrallaan, sitten iskee raivauspuuska. Keittiönkaapit on koluttu, vaatekaapeista lähti kiertoon kaikki mistä en tykkää tai mikä ei istu. Lapsen kaapin karsiminen niin rankalla kädellä on jotenkin paljon vaikeampaa.

Tammikuussa tuntuu, että on pakko alkaa tehdä jotain kaikelle.

6 comments:

Anonymous said...

Olipa hyvin todettu toi viimeinen lause. Ihan juuri siltä tuntuu, en ole vaan jotenkin tajunnut että se on juuri tuota.

Olen nähnyt loistavan tv-ohjelman Bea Johnsonista, hänen kodistaan ja elämäntavastaan. Siitä sai ihan karmean innostuksen itsekin edes siivota keittiön kaappi...
VAikutti todella täyspäiseltä perheelta, joka on kokonaisuudessaan asiansa takana. Lapset kertoivat että alkuun oli hankalaa kun kaverit ei tosiaankaan ymmärtäneet heidän kaikenlaisia purnukoitaan tai että noutopizzana mentiin oman astian kanssa jne.:)

Ja perhana mutta tämä BEa oli tyylikäs nainen. Esitteli vaatteitaan eikä niitä ollut paljon mutta vau miten hän niitä yhdisteli ja oli kaikessa kivan näköinen.

Piilomjan Kati

Ilona said...

Tuo onkin järkevin tapa syödä mustikkapiirakka. Lapsena ihmettelin, miksi se herkku piti pilata paistamalla, omenapiirakan kanssa sama. Nyt, jos itse leivon, olen keskitiellä. Paistan, mutta yritän jättää taikinan pikkuisen raa'aksi, on mehevää.

Mirva said...

Kati, mielenkiintoisen kuuloinen tuo ohjelma Beasta ja perheestä. Koetin etsiä youtubesta mutta en ainakaanmpikaisella haulla löytänyt. Välillä kirjaa lukiessa kieltämättä miettii, mitä järkeä on mennä äärimmäisyyksiin, mutta varmaan meille tavallisille pulliaisille tekee hyvää nähdä ja kuulla, miten vähällä pärjää jos haluaa... Tammikuu on aina jotenkin sellaista puuhakasta talvihorrosta, siihen mielentilaan tuo kirja kyllä sopii hyvin, pieneen puuhailuun neljäm seinän sisällä, raikkaamman kevätvalon odotteluun.

Ilona, minä puolestani en ole koskaan ymmärtänyt tuota taikinarakkautta, joskin,paistoasioissa olen kanssasi samoilla linjoilla!

Anonymous said...

Se ohjelma on tullut Ranskan televisiosta jo muutama vuosi sitten. Beahan on ranskalainen, ellen nyt ihan väärin muista.
Kati

Kirjailijatar said...

Mahtava tosiaan tuo viimeinen lause. Ja vähän tuollaiset samanlaiset fiilikset on minullakin ollut tässä koossa. Että pitäis...en ole kyllä ollut yhtään noin ahkera kuin sinä. Mutta olen sentään jaksanut tehdä hitaita hyviä ruokia, ja olen jaksanut käydä tanssitunneilla...kaikki tuo pitkien taukojen jälkeen, joten olen sentään jotain tehnyt.

Mirva said...

Kirjailijatar, kunpa minäkin saisin lähdettyä johonkin harrastukseen! Mutta ei, kökötän vaan täällä kotona ja siivoan ;)