7 January 2015

välitila, kiitäminen, päämäärä



Ollaan ajettu niin paljon, että autosta on melkein tullut kolmas koti. Syön siellä, kudon siellä, säilytän astioita ja kirvestä.* Välitila, kiitäminen talven halki. Tai loskaisen liukkaan kaupungin, nyt taas.

Mietin aina vain kirjoja. Kirjastossa en tahdo muistaa, mistä olen ennen tykännyt, silloin kun ahmin romaaneja ruoaksi ja runoja suklaan sijasta. Kirjoitan, mitä muistan, sitten luen sen ja muistan ehkä lisää. Sinäkin voit kirjoittaa, kommentteihin vaikka. Järjestys on täysin assosiatiivis-sekalainen.

Zadie Smith, On Beauty
Margaret Atwood, Surfacing
Eden Robinson, Monkey Beach
Jane Austen, Emma
Miriam Toews, A Complicated Kindness
Salman Rushdie, Midnight's Children
Paavo Haavikko, Puut, kaikki heidän vihreytensä
Yann Martell, Life of Pi
Virginia Woolf, A Writer's Diary
Hanif Kureishi, Gabriel's Gift

Ei, en muista. Satunnaisia mieleen juolahtaneita nimiä: Katherine Mansfield, Carol Shields (se oli Unless), Chimamanda Ngozi Adichie, Monika Fagerholm, Linn Ullman... En ole mieskirjallisuuden vihaaja, mutten muista yhtään enempää. Mihin ihmeeseen ne katosivat.

Lomalla saattaa joskus luulla löytäneensä itsensä uudestaan, palanneensa aikaan ennen pyörää, mutta jää silti niin kauas. Kotona kaupungissa ajattelen, etteivät työvoiman liikkuvuus tai objektiivisuus missään suhteessa ole minun asioitani, olen vapaa tekemään päätökseni niistä riippumatta, mielessä tuntemattoman sanat:

"My goal is to build a life I don't need a vacation from."

* PS. Sytytti! Kirves on autossa nuotiopuiden takia.

13 comments:

Julia said...

Aivan maaginen kuva kuin satukirjasta, ihana.
Minuun teki aikoinaan suuren vaikutuksen Humiseva harju, viimeksi olen lukenut mm. Joel Haahtelaa.

Annelie said...

Heräsi kiinnostus: mitä teet kirveellä autossa? Ja hih, alkoi tehdä mieli kirjoittaa kirjaa naisesta, joka kulkee kirves autossa ja ja... Minulla on pöydällä tällä hetkellä Sirpa Kähkösen Graniittimies, Aulikki Oksasen runoja, Nicky ja Sila Leen Isän ja äidin käsikirja ja Rinna Saramäen Hyvän mielen vaatekaappi. Noista mainitsemistasi olen lukenut Haavikon runot, jotka ovat kyllä upeita. Hyvää uutta vuotta sinne välitilaan!

Anonymous said...

MIten hyvin voin samastua tuohon "goaliin", aivan tosi hienosti sanottu.
Lomalla tosiaan luulee yhtä ja toista mutta kauas jää...
Kun ajattelen niitä asioita joiden kanssa päivittäin työskentelen ja miten kaukana ne ovat minun elämästäni ja arvoistanikin..ja kun mietin että miten tähän päädyin...niin tulee paljon näitä kolmia pisteitä muttei minkäänlaista vastausta.

Ja kirjailijoista suosittelen aina vaan Bo Carpelania.

Piilomajan Kati

Mirva said...

Julia, kiitos! Maisema oli kyllä kuin taikaa... Humisevan harjun olen lukenut pariinkin kertaan ja se on aina vaikuttava, mutta Haahtelaan en oikein ole päässyt sisälle ikinä...

Annelie, autossamme on melkoinen valikoima työkaluja, mutta kirves on kyllä mysteeri minullekin... Hyvä romaani tosiaan aiheesta voisi tulla. Tuo vaatekaappikirja kiinnostaisi kyllä, mutta havahduin hiljattan siihen etťä olen viime vuodet lukenut pääasiassa non-fictionia ja että ehkä olisi välillä romaanin paikka. Eilenkin tosin kirjastosta lähti mukaan kiinnostavaa non-fictionia,John Muiria, kunnon romaanien sijasta.

Kati, juuri tuo sama fiilis on. Ja mielessä yksi johtopäätöskin, mutta sitä miettii että noinkohan olisi hulluutta heittäytyä tämän kaiken ulkopuolelle. Vaikka eihän sellaisenkaan toki pysyvää tarvitsisi olla. Ainakin olisi aikaa lukea Carpelania, kiitos vain vinkistä, mitenhän ei ole koskaan tullut tartuttua!

Kati aviron-violet said...

Siis nyt otat asiaksesi sen Carpelanin;)
Mulla on tunne että pitäisit, en osaa sanoa mistä on se tunne tullut. En ole kaikkea itsekään lukenut, mutta voisin suositella ainakin "Lehtiä syksyn arkistosta" ja "Alkutuuli". Ne kestävät monta lukukertaa ja antavat aina uutta. Sain ensimmäisesti mm. paljon lohtua isäni kuoleman jälkeen.

Mirva said...

Kati, no nyt minä tosiaan otan Bon asiakseni, heti seuraavalla kirjastokäynnillä, yhden nimen saatan vielä kirjastossa muistaakin. (Ahdistun ja unohdan kun valikoimaa on liian runsaasti, sama tapahtuu aina kirjastossa ja ruokakaupassa, isoissa vaatekaupoissa en enää edes käy. Mutta yhden muistan varmasti.)

Liivia said...

Huojuva talo oli minusta mahtava lukukokemus! Sekin varmaan kirjastossa aina saatavilla. Nyt luen Pablo Nerudan muistelmia, joista aika ajoin nautin, mutta yhä enemmän mulle tulee sellainen 'höh'-olo, miten hän voi sivuuttaa elämänsä naiset noin tyystin?!

Mirva said...

Liivia, kiitos vinkistä! Huojuva talo kuulostaa tutulta, mutta toisaalta mitään muistilamppuja ei syty... Tiedän tuon tunteen mikä, sulla on Nerudan kanssa, luen tällä hetkellä kaksia (aiheisiinsa rajattuja) muistelmia, joita on kovasti kehuttu ja joilta odotin paljon, mutta lukiessa olen aivan blääh.

Satu said...

Voi mikä ihana kuva, maisema! Ja voi mahoton miten osui ja upposi tuo lomalla itsensä löytäminen. Niin voi käydä jopa lyhyellä sairaslomalla, niinkuin nyt täällä ja voi että miten käykään huomenna kun astun taas pyörän kyytiin. Nyt tiedän tasan tarkkaan mitä haluan, miten olen, mihin pyrin. Heh. Hitto sentään, sellainen elämä mistä ei tarvitsisi lomaa... tarvinnee alkaa haalia rakennusmateriaaleja kasaan. Vaikkakin olen surkea remonttihommissa.

Lainasitko jo Pitkin vedenviivaa?

Katja Kaukonen said...

Oletko lukenut Olga Tokarczukia? Alku ja muut ajat teki minuun vaikutuksen. Bo Carpelania suosittelen minäkin. Alkutuuli nostatti lentoon, itkettävän upea.

Mirva said...

Satu, minusta on vaikeaa tietää millaista sellaisen elämän pitäisi olla. Mitä siihen tarvitsisin. Mihin lopulta olisin tyytyväisin. Rakentaminen ehkä onnistuisi kyllä... Tai en tiedä, en ole vielä päässyt kirjastoonkaan vaikka tiedän tulevani onnelliseksi kirjoista.

Katja, en ole Olgasta kuullutkaan! Kiitos vinkistä, niitä on tämän ansiosta nyt ihanan pitkä lista kirjoja odottamassa. Luulen aloittavani Carpelanista, muistan muistutelleeni itseäni hänestä ennenkin.

himalainen said...

Välitila on minusta kiehtova ja rauhoittavakin olotila, kaikki lopulta tarpeellinen voi kulkea mukana, se riittää, matkalla olo. Minulla on ystävä, jolla on aina autossa mukana lapio, kirves ja pieni enkeli. Ensimmäiset ovat sitä varten, että koskaan ei tiedä, mihin autolla jää välille. Kolmas on sitä varten, että ei jäisi välille vaikeisiin paikkoihin.
Minulle tuli mieleen Ljudmila Ulitskaja ja vaikkapa Medeia ja hänen lapsensa.

Mirva said...

himalainen, kiitos sinullekin kirjavinkistä. Ystäväsi kuulostaa viisaalta,,kaikki tarpeellisia välineitä jos välille jää. Siksi kirveskin varmaan jäi peräkonttiin pysyvästi.