7 February 2015

istua ikkunan ääressä ja nähdä pihapuu





Herättiin lapsen kanssa liian varhain tähän vetiseen lauantaiaamuun, poissa perjantain aurinko mutta mukana vielä ajatus: en jaksa yrittää väkisillä tehdä yhteistyötä, olla ikijoustava, aina ihmisten välissä, se joka sanoo asiat joita muut toivoo, siksi se hankala syypää. Tätä ajattelen kun mietin tulevaisuuden työkuvioita, ja sitten ajattelen että ei näitä, ei viikonloppunakin. Ohjaan ajatukset muille raiteille:

Yhtenä päivänä lintujen lounas mummolan pihapuussa. Istua ikkunan ääressä toista tuntia, katsella lintuja kameran ja kiikarin lävitse, paljain silmin myös, kaivaa lintukirja esille todistaakseen että nyt ei kyllä tunnistettu rätkää, nähdä ikkunasta pihapuu, sitä on onni.

Ja sitä, että mulla on nyt maalla salmiakkikuvioinen vessanlattia, voi minun supermiestäni joka sumeilematta värkkää sen mitä pyydetään, ja olohuoneessa täydellisen harmaat seinät, ja yhdessä huoneessa jo lattialaudatkin paikoillaan, kuuraamista vaille. Ja myös ikiomat avaimet siihen taloon, sen talliin, ja varastohalliin, kuus euroa kappale.

6 comments:

Ilona said...

Oi, lintuonni. Minäkin olen ihmetellyt räkättejä tänä talvena, eivät sitten lähteneet lainkaan lämpimään.

Mullakin kohta lattiaonni, ja kaikenlaista täydellistä jo valmiiksi, ei tarvitse itse laittaa mitään. Ajattele, uskomaton tuuri meillä. Seinäin väriä vielä mietin, kyllä harmaata tahtoisin. Nyt väri on vähän toinen, kaunis aivan, mutta ei ihan minun näköiseni. En taida viitsiä maalata ainakaan alkuunsa. Katselen ja elän, kuuntelen mitä väriä seinät itseensä toivovat.

Julia said...

Oi lintuja, meidän lintulaudalla ei ole näkynyt siipisädettä,nyt löytyi syykin, hometta. Voi, toivoa.

Mirva said...

Ilona, ihan huikeaa, että onnistuu löytämään valmiiksi hyvän, jota ei tarvitse laittaa! Ja kyllä taloa tosiaan kannattaa kuunnella, tehdä muutoksia vasta sitten kun tuntee sen. Meidän prosessi on ollut niin åitkä, että ylsi valmis huone ihastuttaa ja lämmittää vaikka mies rikkoikin tänään vanhan Arabian vessanpöntön... Mutta että löytäisi valmiiksi täydellisen! Aivan pakahduttaa pelkkä ajatuskin, onni sinun puolesta!

Julia, noita oli pihlaja-aita täynnään, lumituiskussa tilhit ja rätkät sulassa sovussa, tilhit aina seliin kuvaajaan juuri kun räpsähti. Raahen korkeudella tuota ei ihan joka talvi näe. Toivottavasti pesiytyvät vielä teidänkin laudalle!

Kirjailijatar said...

Linnut. Minä kuulen ne nykyään jo aamuisin, mutta harvoin näen. Paitsi orapihlaja-aidassa matkalla töihin. Talon edestä kaadettiin syksyllä suuri puu, jossa linnut aiemmin viihtyivät, nyt kun ei ole puuta, tuntuu, ettei ole lintujakaan. Harmi.

Vanhaa taloa kannattaa tosiaan hissukseen laittaa. Ihmetyttää, jos joku suinpäin laittaa kaiken uusiksi, ennen kuin on asettunut taloksi ja katsonut ja kuulostellut. Salmiakkikuviolattia kuulostaa hyvältä.

Satu said...

Niin on viisasta rajata omaa ajattelua, hylätä ikävät asiat edes viikonlopuksi, hyvä hyvä!

Minä istun kesäiltaisin parvekkeella ja seuraan lintuja taivaalla, niitä on aika paljon tässä kerrostalojen ympärilläkin, se on hyvä se.

Onnea supermiehestä, salmiakkikuvioista, harmaasta ja avaimistakin :)

Mirva said...

Kirjailijatar, me asutaan niin ydinkeskustassa, että lokkeja lukuunottamatta lintuja ei paljon kuule. Mulla on pihapuusuru ja -ikävä, niin kuin sullakin, vaikkei meiltä ole mitään edes kaadettu!

Satu, joskus tuo ajatusten ohjailu on tosi hankalaa, nyt onneksi onnistui. Ehkä juuri noiden takia, mistä onnittelit! :)