19 May 2015

olisipa jo




... ensi viikonloppu maalla. Siellä aika on toinen, maailma joku muu. Ehkä se oma mansikka, vaikka kaikki onkin vielä vinksin vonksin. Tuntee olevansa elossa eri tavalla, tietää miten elämänsä tahtoo elää, mistä hyvä elämä on tehty. Eräs viisas, mieheni, sanoo, että maalla päivä on täydempi, pidempi. Minä sanon itselleni : Älä unohda hengittää.

6 comments:

Ilona said...

Meillä kaikilla on oma paikkamme, ja on suurta saada olla siinä paikassa. Kohta pääset, ihanaa.

Minä pääsen kohta, tunnin päästä, matkalleni kaupungin läpi, pakahtumaan kotona olemisen tunteesta siinä siltoja ylittäessäni. Olen miettinyt, lakkaako se pakahtuminen koskaan. Ehkä se omassa paikassa ei lakkaa.

Mirva said...

Kyllä, se tosiaan Ilona on kohta, viikonloppu. Ja sen jälkeen pian kesäloma ja talo maalla! Ensimmäiset pari viikkoa on uimakoulun takia viihdyttävä kaupungissa, mutta loppulomaksi ehkä vetäydyn tuonne jos pystyn. Sinun kaupunkisi on kyllä myös upea, sielläkin tuntuu kotoisalta aina, enemmän kuin täällä. Sitä on niin vaikea tietää miksi, saati sitten yrittää selittää. Onnellinen sinä, kun saat asua onnelassasi :)

Oona Julia said...

Lapsena minulla oli oma vasikka, yhden kesän. Nestori. Jotenkin tuli kuvistasi mieleen. Aika saman näköistä kuin mummollani maalla silloin.
Sielukasta.

Nonna said...

Meillä se maalle meno vielä odottaa, mutta tunnistan niin nuo fiilikset!

Kirjailijatar said...

Minulla olisi kaipaus tuollaiseen maapaikkaan, mutta se on nyt utopistinen haave. Tyydyn nauttimaan niistä paikoista, joihin joskus pääsen vieraaksi aistimaan ja nauttimaan. Kun kuvia katselen, en yhtään ihmettele, että kaipaat maalle, kaunista.

Mirva said...

Oona Julia, lapsena onnea on oma lehmä, tai ainakin voi olla, lapseni toivoisi kovasti sellaista!

Nonna, toivottavasti pääsette maalle tekin!

Kirjailijatar, kovin vähän mekään tuolla ehditään olemaan, siksi kaipaus. Mutta ehkä vielä jonakin päivänä...