2 October 2016

palata takaisin // on coming back











Että olemme täällä taas. Kuuden vuoden jälkeen, palanneet tänne, mihin kuulumme. En oikein ehkä uskonut sitä neljä vuotta sitten kun aloimme ajatella tätä taloa uudestaan, että ehkä siitä kuitenkin tulisi meidän. Enkä vielä silloinkaan kun aloitimme remontin alle vuotta myöhemmin, ajattelin että kesäkoti jollei muuta. Remontti ei ole vieläkään valmis, meillä aikuisilla ei ole makuuhuonetta, mutta täällä ollaan, takaisin Koivukujalla, takaisin maalla. Minä ja tyttö jo juhannuksesta, mies muutti tänne lopullisesti perjantaina. Lopullisesti. Se tuntuu hyvältä. Tuttua, ja silti niin uutta, kun on ollut poissa näkee lähelle selvemmin. Ja ehkä seikkailumieli on kasvanut, joka viikko pyöräilen paikkoihin joissa en ole ennen käynyt vaikka olen asunut tällä kylällä yli kaksikymmentä vuotta elämästäni, niin kuin tähän kuvien paikkaan johon löysin sattumalta tällä viikolla tytön taidekerhon aikana pyöräillessä. Siitäkin ajattelin heti, että täytyy palata takaisin.

Ja tänä aamuna kuuraa ja väsymystä. Aurinko sulatti ja sai meidät autoon, äiti laita musiikkia kuului takapenkiltä mutta sitten oltiinkin jo perillä, parissa minuutissa, jätettiin auto joen rantaan ja mentiin metsään, rantapoluille josta näki entiset lauttamerkit, joku oli siellä nukkunut teltassakin joskus kesällä kai. Tultiin metsätielle, hypättiin ojan yli metsäpiknikille, poimittiin puolukat ja mustikat parempiin suihin, ajateltiin että tämän takia me tänne tultiin takaisin.

///

I sometimes can't believe we're here. Back here, in the home we left six years ago, never intending to come back. When we started thinking about maybe owning this house, maybe buying it, four years ago, we weren't decided on coming back. Not even when we actually bought it a year later, and started our renovation, we called it our hobby, thought of it as a summerhouse, of sorts. The renovation is still not complete — we don't have a master bedroom yet, among many other things, but we do have running water, underfloor heating, and a bathroom (without a tub). Nevertheless we're back here; me and the girl since Midsummer, and he moved here for good on Friday. For good. It just sounds so good, after six years of moving around, of never really feeling at home. Everything here is so familiar, so easy, and yet there's so much to discover in this town where I have lived for more than twenty years of my life. Like the forest of these photos, which I stumbled upon earlier this week, while on a bikeride with the purpose of finding something new. And I thought, we must come back here.

And this morning, this frosty, tired morning, the sun made us jump in the car drive down to the river. Mommy please put on music, she pleaded from the back seat, but then we were already there, in a few minutes. We ran to the riverside footpath, followed it and the sun, and arrived to a forest road, the sides of which were covered in blueberries and lingonberries. A perfect forest feast if ever there was one. We came home nourished and nurtured by the forest goods; the berries, the birdsong, the falling leaves, the fresh air, the belonging. That's what we're her for.

1 comment:

Ilona said...

Kaunista. Kiva että olet täällä.

Mulla on nyt vain kuluneita sanoja. Mutta ilahduin!